Torni-hotellin laajennuksen asemakaavaehdotus hyväksyttiin nähtäville
Tampereen ratapihan itäpuolelle suunnitellaan uutta hotellirakennusta hotelli Tornin laajentamiseksi tyhjillään olevan eteläisemmän veturitallin yhteyteen. Yhdyskuntalautakunta päätti 2.12.2025 asettaa asemakaavaehdotuksen nähtäville. Aineisto on nähtävillä 4.12.2025 - 5.1.2026.
Suunnittelualueeseen kuuluvat osoitteessa Ratapihankatu 43–45 sijaitseva kiinteistöt sekä katualueita. Tampereen kaupunki ja Keskinäinen Työeläkevakuutus Elo hakevat yhdessä asemakaavamuutosta. Alue on rautatieaseman, ydinkeskustan ja lähialueen suurten tapahtumakeskusten Nokia Areenan ja Tampere-talon läheisyydessä.
Kaavan tavoitteena on mahdollistaa hotellin laajentuminen, luoda edellytykset vanhan veturitallin ja konttorirakennuksen kunnostamiselle sekä mahdollistaa niille käyttöä hotellitoimintaa varten. Tavoitteena on eheyttää kaupunkikuvaa sekä huomioida valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö ja arvoihin sovittautuminen.
Tontti on nykyisellään yleisten alueiden ja toimistorakennusten aluetta, ja se muuttuisi liike- ja majoituspalveluiden korttelialueeksi. Vanha veturitalli on merkitty myös uudessa asemakaavassa kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi ja kaupunkikuvan säilymisen kannalta tärkeäksi, suojeltavaksi rakennukseksi. Kortteli on osa Tampereen rautatieaseman alueen valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä.
Muutoksia ehdotusvaiheeseen
Asemakaavan luonnosaineisto oli nähtävillä viime keväänä 2025, jolloin kaksi luonnosta poikkesi toisistaan lähinnä tornirakennuksen sijoittumisen suhteen. Ehdotusvaiheeseen työstettiin suunnitelmaa edelleen niin, että uusi torni sijoittuu pohjoisemmaksi, mutta kääntyy eteläisen veturitallin mukaan jättäen näin tilaa uuden tornin ja konttorirakennuksen väliin.
Asemakaavaehdotuksessa rakennus- ja kulttuuriympäristön arvot säilyvät parhaiten tehtyihin vaihtoehtoihin nähden huomioiden tärkeät näkymät. Suunnitelmasta saatiin myös kaupunkikuvallisesti ehyt ja toimiva kokonaisuus.
Asemakaavaehdotukseen tarkennettiin uutta korkeaa rakentamista ohjaavia määräyksiä muun muassa sijoittumisesta veturitallin koordinaatistoon, vanhaan olevaan sovittautumisesta jalustan korkeuden ja materiaalin avulla sekä majoitustilojen sijoittumisesta 3. kerroksesta ylöspäin.
Kaavamääräyksin edistetään Tullin alueen latvuspeitteisyyden lisäämistä ja parannetaan katualueen liikenneturvallisuutta. Suunnittelualueen kokonaisrakennusoikeus kasvaa noin kaksinkertaiseksi voimassa olevaan kaavaan verrattuna.
Asemakaavan mahdollisuuksia
Hotellin laajennus voidaan toteuttaa nykyisen hotellin kokoisena, 26-kerroksisena tornirakennuksena korttelin kulttuuriympäristön arvoihin sovittaen. Laajennukseen on tulossa noin 300 lisähuonetta ja monipuolisia palveluja maan tasalle sekä ylimpään kerrokseen. Tornirakennusten väliin on mahdollista rakentaa yhteyssilta.
Uusi pääsisäänkäynti suunnitellaan veturitallien keskellä sijaitsevan konttorirakennuksen kautta, ja eteläinen veturitalli liitetään osaksi hotellin ravintola- ja kongressitoimintaa. Korttelin saattoliikenne sijoittuu pääsisäänkäynnin eteen, laajennuksen huoltoliikenne johdetaan Åkerlundinkadulta veturitallin takasivulle.
Kaavalla osoitetaan Ratapihankadun ja Åkerlundinkadun liittymän edellyttämä katualue niin, että sekä liikennevalo-ohjattu T-liittymä että liikenneympyrä ovat molemmat mahdollisia toteuttaa. Liittymäratkaisu suunnitellaan yleis- ja katusuunnittelun yhteydessä. Kaavalla mahdollistetaan kävelysillan toteuttaminen ratapihan ylle rakennettavalta kannelta esteettömästi Åkerlundinkadun eteläpuolelle.
Ratapihankadun ja Åkerlundinkadun risteykseen tontin eteläreunalle muodostuvalle aukiolle on esitetty säteittäisesti istutettu puistikko lämpötilaolosuhteiden hallintaan, suojaamaan tilaa liikenneväylien suuntaan ja lisäämään alueen viihtyisyyttä.
Osa laajempaa kokonaisuutta
Hanke toteuttaa kaupungin strategisia tavoitteita ja sijoittuu korkean rakentamisen alueelle. Hotellikortteli vahvistuu edelleen tamperelaisena maamerkkinä ja vetovoimaisena kohteena niin vierailijoille kuin kaupunkilaisillekin.
Hanke liittyy osaksi laajempaa asemakorttelien kokonaisuutta, jossa Tampereen rautatieaseman ja keskustaa halkovan ratapihan ympärille kehitetään uusi ja urbaani osa kaupunkia.
Asemakaavaehdotus tulee nähtävillä olon ja palautteen käsittelyn jälkeen uudelleen yhdyskuntalautakunnan päätettäväksi. Asemakaavasta päättää kaupunginvaltuusto kaupunginhallituksen esityksestä.
Mikko Nurminen
Esittelijä, Kaupunkiympäristön palvelualue Johtaja
040 801 2665
Paula Frank
Valmistelija Projektiarkkitehti
040 190 6350
paula.frank@tampere.fi