Nyt suunnittelussa olevan Asemakeskuksen rakentuessa rautatieaseman vierestä poistuu maanpäällinen pysäköintilaitos P-Asema, jonka autopaikkoja suunnitellaan siirrettäväksi maan alle P-Hämpin ensimmäiseen laajennukseen. Laajennusta suunnitellaan nykyisen P-Aseman ja Rautatiekadun alle.
Yhtä aikaa laajennuksen kanssa on tavoitteena toteuttaa uusi Viinikankadun maanalainen ajoyhteys, joka toimii sujuvana sisäänajona etelä- ja itäsuunnasta sekä mahdollistaa maanalaisen katuverkon kehittämisen jatkamisen myös tulevaisuudessa.
Tulevat maanalaiset ratkaisut toteuttavat vuonna 2022 hyväksyttyä keskustan maanalaista asemakaavaa.
Yliopistontunnelin rakentaminen on alkanut
Viinikankadun maanalaisen ajoyhteyden ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan Yliopistontunneli, josta on mahdollista sisään- ja ulosajo kadulta. Lisäksi Viinikankatu uusitaan Ratapihankadun ja Kalevantien väliseltä osuudelta. Työt kestävät noin kaksi vuotta, minkä jälkeen aloitetaan tunnelin louhintaurakka.