Kesäkuussa poikkeusjärjestelyjä Itsenäisyydenkadun ja Ratapihankadun liikenteeseen

Itsenäisyydenkadulla valmistaudutaan tulevaisuuden ratikkaliikenteeseen ja Itsenäisyydenkadun alikulussa uuden matkaterminaalin rakentamiseen. Lisäksi Erkkilän sillan purkutyöt etenevät aikataulussa. Eri hankkeiden rakentamisesta aiheutuu moottoriajoneuvoliikenteen poikkeusjärjestelyitä Ratapihankadulle heti touko–kesäkuun vaiheessa, Itsenäisyydenkadun alikulkuun 2.6. alkaen ja Itsenäisyydenkadulle juhannuksena.
Väyläviraston Tampereen henkilöratapiha -hankkeen ja Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa-allianssin työt limittyvät kesäkuussa osin koulujen päättäjäisviikonloppuun sekä juhannukseen. Itsenäisyydenkadun itäpäässä tehdään kesän ajan Tampereen Ratikan vaihdetöitä, jotka liittyvät Ratikkareitin laajentamiseen Pirkkalaan ja Linnainmaalle. Työt vaikuttavat alueen liikenteeseen ja esimerkiksi juhannuksena Itsenäisyydenkatu on osittain suljettu ja autoliikenne ohjataan kiertoreiteille. Myös Ratikan yöliikenteessä on tällöin katko.
Väyläviraston Tampereen henkilöratapiha -hanke sulkee Itsenäisyydenkadun alikulun moottoriajoneuvoliikenteeltä 2.6., jolloin myös joukkoliikenne siirtyy poikkeusreiteille. Ratikka kulkee rakentamisen aikanakin normaalisti juhannuksen yöliikenteen katkoa lukuun ottamatta.
Poikkeusjärjestelyjä Ratapihankadun ajoneuvoliikenteeseen 30.5.–2.6.
Osana Väyläviraston Tampereen henkilöratapiha -hanketta uudistettavan Erkkilän sillan purku on käynnissä ja edennyt aikataulussa. Ratapihankadun ylittävän osan purkutöiden vuoksi Ratapihankatu suljetaan kaikelta liikenteeltä Väinölänkadun ja Naistenlahdenkadun väliseltä osuudelta. Sulku alkaa perjantaina 30.5. klo 19 ja päättyy maanantaina 2.6. klo 6 mennessä.
–Viikonlopun aikana kannattaa välttää Ratapihankadulle kulkua Rantatunnelin ja Areenan välisellä osuudella. Ratapihankadun kiinteistöihin kulku on mahdollista vähintään toisesta ajosuunnasta, joten esimerkiksi parkkihalleihin ja hotelleihin pääsee koko sulun ajan, kertoo projektipäällikkö Jussi Kiuru Kreatelta.
Ratapihankadun sulkeminen tuo muutoksia myös Rantatunnelin itäpuolen liikennejärjestelyihin, sillä ajoyhteys Pohjoisen Ratapihankadun kautta Naistenlahdenkadun suuntaan suljetaan. Lapintien, Naistenlahdenkadun ja Pohjolankadun suunnasta Rantatunneliin pääsee kuitenkin normaalisti.
Korvaavat yhteydet merkitään katualueille opastein. Jalankulkijoille ja pyöräilijöille tarkoitettuihin väyliin ei tule muutoksia sulun aikana.

Itsenäisyydenkadun alikulku suljetaan myös moottoriajoneuvoilta 2.6.–10.8.2025
Osana Tampereen henkilöratapiha -hanketta ja uuden matkaterminaalin rakentamisen vuoksi Itsenäisyydenkadun alikulku suljetaan kaikelta muulta liikenteeltä paitsi ratikalta 2.6.–10.8.2025. Sulun aikana puretaan Itsenäisyydenkadun ylittävän Ratapihankadun ajoneuvosilta, eli Tullin risteyssilta.
Itsenäisyydenkadun alikulku suljettiin jalankulkijoilta ja pyöräilijöiltä heti hankkeen käynnistyessä huhtikuussa. Kävelijöiden ja pyöräilijöiden yhteys pysyy turvallisuussyistä suljettuna koko hankkeen rakentamisen ajan. Keskustan liikenteeseen vaikuttavat samanaikaisesti myös Erkkilän sillan sulku sekä ratikkatyöt Hatanpään valtatiellä. Radan ylittämiseen on käytössä Lapintien yhteys sekä Sorinsilta. Lisäksi kävelijät ja pyöräilijät voivat käyttää Rongankadun alikäytävää Rongankadun ja Vellamonkadun välissä sekä rautatieaseman yhteydessä sijaitseva matkakeskustunneli on kävelijöiden käytössä vuorokauden ympäri.
Kaupunki on selvittänyt hankkeiden yhteisvaikutuksia liikennesimuloinneilla. Liikennemäärät laskevat työmatkaliikenteen vähentyessä kesälomakaudella, joten yleisesti liikenne on keskusta-alueella talvikautta sujuvampaa työmaista huolimatta. Tulosten perusteella liikenne lisääntyy normaaliarkeen verrattuna erityisesti Rantatunnelin itäpuolella, jossa Lapintien, Pohjolankadun ja Naistenlahdenkadun liittymä ruuhkautuu. Ruuhkia esiintyy ajoittain myös Tampereen valtatien ja Hatanpään valtatien liikenneympyrän läheisyydessä sekä Vuolteenkadulla ja Sorinsillalla. Keskustaan pääsee yhä asioimaan kaikilla kulkumuodoilla, mutta läpiajoa kannattaa mahdollisuuksien mukaan välttää.

Itsenäisyydenkadun itäpäässä valmistaudutaan tulevaisuuden Ratikkaliikenteeseen
Itsenäisyydenkadulla välillä Salhojankatu ja Yliopistonkatu tehdään Tampereen Ratikan vaihdetöitä toukokuun lopulta syyskuun alkuun osana ratikkareitin laajentamista kohti Pirkkalaa ja Linnainmaata. Työt vaikuttavat kesäkuussa alueella liikkumiseen ja muun muassa bussien reitteihin. Ratikan yöliikenteessä on katko juhannuksena.
Itsenäisyydenkadun vaihdemuutoksen valmistelevat työt alkavat toukokuun lopulla ja jatkuvat juhannukseen saakka.
—Aloitamme valmistelevat työt Itsenäisyydenkadun pohjoisreunassa Salhojankadun ja Tammelan puistokadun välillä. Ohjaamme töiden aikana jalankulun ja pyöräilyn työalueen ohi yhdistettynä väylänä. Kesäkuun alussa siirrämme työalueen Itsenäisyydenkadun eteläpuolen jalankulkuväylälle sekä ajoradalle. Töiden aikana kulku kivijalkayrityksiin säilyy, Tampereen Ratikan Pirkkala—Linnainmaa -allianssin projektipäällikkö Sari Valjus kertoo.
Itsenäisyydenkadun eteläinen ajorata Kalevan suuntaan suljetaan 2.6. Salhojankadun ja Yliopistonkadun välillä. Autoliikenne ohjataan kiertoreitille Lähteenkadun kautta, minkä vuoksi Lähteenkadulta poistuu pysäköintipaikkoja. Samalla bussipysäkille Sorsapuisto 0510 tulee korvaava pysäkki Lähteenkadulle. Myös Lähteenkadun pyöräliikenteelle tulee muutoksia, sillä mahdollisuus pyöräillä ajoradalla vastavirtaan lännen eli keskustan suuntaan poistuu töiden ajaksi.
Ratikan radan vaihteen varsinainen muutostyö tehdään juhannuksena. Töiden vuoksi koko Itsenäisyydenkadun ajorata raitiotiekaistoineen on suljettu Kalevan Puistotien ja Tammelan puistokadun välillä perjantaista 20.6. klo 21.00 alkaen. Keskustaan suuntautuva autoliikenne ohjataan tällöin kiertoreitille Tammelaan. Itsenäisyydenkatu avataan takaisin liikenteelle arviolta sunnuntaina 22.6. klo 07.00. Töiden vuoksi Ratikan yöliikenteessä on juhannuksena katko. Lisäksi töiden vuoksi linja 6 siirtyy keskustan suuntaiselle poikkeusreitille perjantaina 20.6. kello 21. Reitiltä jää pois pysäkki Sorsapuisto 0511. Kalevan suuntaan linja 6 kulkee Yliopistonkadun ja Lähteenkadun kautta. Muut Itsenäisyydenkadun bussilinjat eivät liikennöi juhannuksena työmaan aikaan. Bussi- ja Ratikkaliikenteen muutoksista tiedottaa tarkemmin Nysse.
Itsenäisyydenkadun vaihdealueen viimeistelytyöt jatkuvat syyskuun alkuun saakka, mutta niillä ei ole vaikutuksia liikenteeseen.
Joukkoliikenteeseen muutoksia kesäkaudelle
Keskustassa linjat 6, 42, 90, 93 ja 95 kulkevat Tampere-talon, yliopiston ja Sorin aukion kautta. Linjojen lähtö- ja päätepysäkit eivät muutu. Linjoilta jäävät pois rautatieaseman pysäkit. Jos Nokia Arenan ympäristö on suljettu tapahtuman vuoksi, linjat kulkevat yliopiston ja Sorin aukion välillä Tampereen valtatien kautta.
Linja 29 kulkee Tammelan, Osmonmäen ja Jussinkylän kautta. Reitiltä jäävät pois Kyttälän pysäkit Rongankadulla. Työt eivät vaikuta Rautatienkadun busseihin 11, 13, 26 ja 103.
Ratikka kulkee Itsenäisyyden alikulusta rakentamisen ajan normaalisti juhannuksen katkoa lukuun ottamatta.
Ratikka liikennöi juhannusöinä kello 22–06 vain Hervannan ja Hakametsän välillä. Ratikan ja bussien palvelu palautuu normaaliksi sunnuntaiaamuna 22.6. Juhannuksen reitti- ja aikataulutiedot löytyvät Nyssen reittioppaasta.
Tampereen henkilöratapiha -hankkeen rakentamisen toteuttaa Väyläviraston ja Kreate Oy:n muodostama allianssi. Väyläviraston lisäksi hankkeen tilaajina ovat erillissopimuksilla Tampereen kaupunki, Fintraffic Raide Oy ja VR-yhtymä Oyj.
Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa-allianssi suunnittelee ja rakentaa raitiotietä Tampereen Linnainmaan ja Pirkkalan Suupan välille. Allianssin muodostavat Tampereen Raitiotie Oy, Tampereen kaupunki, Pirkkalan kunta, AFRY Finland Oy, Sweco Finland Oy, NRC Group Finland Oy ja YIT Infra Oy.
Jetro Matilainen
Väyläviraston Tampereen henkilöratapiha -hanke
0295343573
Sari Valjus
Raitiotietyöt, Tampereen Ratikan Pirkkala–Linnainmaa -allianssi
040 866 1682